Arto Lahti Helsingin valtuustoon!

Etusivu
Profiili
Tiedotteet
Teemat
Kalenteri
Tukijaksi
Media
Yhteys



TIEDOTTEET

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat

Tiedotteet

Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.


Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!






MITEN SATAKUNNAN PIENET KUNNAT SELVIÄVÄT

Asia: Tiedote 22.01.2007, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti/SPYE
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email

Pienten kuntien väestö vanhenee ja eläkeläisten osuus kasvaa. Eläkkeet ovat viimeisen vuosikymmenen aika pysyneet euroina lähes ennallaan. Yhteiskunnan tarjoamien palveluiden maksut ovat nousseet ja samalla palveluita on siirretty maksuttomasta maksulliselle puolelle. Eläkeläisen todellinen ostovoima on saattanut pudota puoleen tai jopa alemmas EU-aikaa edeltävästä tasosta.

Ajan sana on kustannusvastaavuus. Tämä tarkoittaa sitä, että julkiset palvelut pyritään hinnoittelemaan niin, että ne kattavat omat kustannuksensa. Siksi kaikki eläkeläisille tarjotut palvelut ovat ensi vuonna kalliimmat kuin tänään. Miten selviävät pienten kuntien eläkeläiset? Jo nyt eläkeläiset ovat EU:n määritelmän mukaisesti köyhiä ja tilanne pahenee koko ajan, koska pienet kunnat joutuvat joko nostamaan veroäyriä tai sitten palvelut kallistuvat. Kumpikin on huono vaihtoehto.

Eläkeläisten kohtelu on moraalitonta. Hallitus ja suuri osa eduskunnasta tuntuu ajattelevan, että kunhan kuolisivat pois, ettei tarvitsisi enää maksaa edes pientä eläkettä. Monet elävät ”kauniiden ja rohkeiden” maailmassa, jossa kaikki ovat nuoria ja rikkaita. Monet ovatkin rikastuneet Fortumin osakekurssin kallistumisen myötä. Juuri valtionyhtiö Fortum on moraalin mittari. Fortumin optiot olivat jo ensi vaiheessa noin kolme kertaa suuremmat kuin koko köyhyyspaketti ja nyt tulivat uudet optiot.

Fortumin johto ja omistajat rikastuvat, kun sähkön hinta kipuaa kohti taivaita. Samalla eläkeläiset taloissaan saattavat joutua suorastaan palelemaan, jotta saisivat pienet tulonsa riittämään myös sähköön. Sähkö tuotetaan suurelta osin Satakunnassa valtakunnan verkkoon mutta siitä Satakunta ei hyödy vaan lähinnä Fortum. Sähkön hinta aikaan saa sen, että omissa taloissaan asuvien eläkeläisten ostovoima ostaa kuntien palveluita heikkenee. Samalla varsinkin pienten kuntien talous kiristyy. Syöksykierre on valmis.

Sanoin jo presidenttiehdokkaana, että köyhyysongelmat ovat ratkaistavissa, jos tahtoa riittää. Näin asia onkin. Eläkkeiden ostovoiman palauttaminen EU-aikaa edeltävälle tasolle on asia, jota tulen ajamaan ponnekkaasti. Valtio ja eläkeyhtiöt tuntuvat elävät kulta-aikaa. Rahasta ei ole pulaa. Raha pitäisi palauttaa eläkeläisille, jolloin näillä olisi ostovoimaa ja jolloin pienetkin kunnat voisivat ylläpitää palveluitaan.

Monet eläkeläiset elävät säästöillään. Näin elää minunkin äitini Siikaisissa. Mutta entä jo ei ole säästöjä. Silloin pitää alentaa ennestäänkin alhaista elintasoa. Kuitenkin tämän päivän eläkeläiset ovat juuri ne, jotka ovat maamme hyvinvoinnin luoneet. Ei se ole tyhjästä tultu. Siihen on tehty valittamatta paljon työtä. Jos eläkeläiset eivät tule toimeen kotonaan, vaihtoehto on laitoshoito. Onko tämä se mitä hallitus haluaa? Laitoshoito tulee nimittäin kalliiksi ja samalla pienet kunnat ajautuvat yhä pahempiin talousongelmiin.

Lisätiedot:

Yrittäjäprofessori Arto Lahti
050 376 9428 Email
Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Satakunnassa

Satakunta – Globalisaation voittaja r.y.
-tukiryhmän yhteystiedot:

KTM Antti Harkila, 040 530 0230
Email

Yrittäjä Esko Salo 0400 868 246
Email

Takaisin pääsivulle




Copyright 2008 © www.artolahti.com
Up-date 25.11.08