 |

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat
Tiedotteet
Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.
|
|
Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!
|
 |

Asia: Tiedote 19.11.2005, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email
Professori Arto Lahti Presidentiksi –kansalaisliike on päässyt vahvaan keräysvauhtiin. Lauantaina 19.11 ylittyy 18 000 kortin raja reilusti, vaikka vasta 14.11 kampanja saavutti 15 000 kortin rajan.
- Kun vauhti jatkuu samanlaisena, ylitämme tavoitteena olevan 20 000 kortin rajan jo tulevan viikon tiistaina, ennakoi kovakuntoinen professori Lahti. Hän on itse ollut keräämässä joka päivä 7 – 10 tuntia. – Haluan keskustella ihmisten kanssa ja samalla kannustaa pientä ydinkerääjien joukkoa jaksamaan, sillä tämä on rankkaa hommaa, selvittää Lahti oman kenttäpanoksensa suurta määrää.
Professori Arto Lahti ja kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki vetävät yhdessä kerääjien joukkoa lauantaina 19.11 Myyrmannissa. – Meillä on iso keräystapahtuma aamusta klo 9 alkaen ja jatkuen klo 18 saakka. Me toivotamme median edustajat tervetulleiksi seuraamaan, miten kannattajakorttien keräys käytännössä sujuu, esittää kampanjapäällikkö Riihimäki.
Arto Lahden kampanjan vauhti on kiihtynyt. Elokuussa oli alle tuhat korttia kasassa, mutta nyt päivävauhti on ollut 500 – 600 korttia.
Mitä asioita tulet presidenttiehdokkaana ottamaan esille, Arto Lahti? – Haluan tuoda korkean tason poliittiseen keskusteluun juuri niitä Suomen tulevaisuuteen olennaisesti vaikuttavia asioita, joista toiset pelkäävät puhua. On kummallista, miten valtiojohtomme ja johtava poliittinen eliittimme systemaattisesti vaikenee ja siten halveksii jopa miljoonien kansalaisten toiveita, täräyttää Lahti.
- Miksi ei käsitellä perusteellisesti meitä uhkaavan talouskriisin elementtejä ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen tai lama-yrittäjien saamista takaisin yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi? Emme me vaikenemalla selviä kriisistä tai globalisaation tuomasta uhkasta tai kykene sen mahdollisuuksia käyttämään hyväksi. Ihmisille on annettava asiallista tietoa ja heille on annettava mahdollisuus omakohtaiseen ratkaisujen tekoon, vaatii professori.
- Tulen ehdokkaana ottamaan esille sen, miten meitä 60 vuotta vaivanneet ns. kipukysymykset lopulta ratkaistaan. Näillä tarkoitan esim. ns. sotasyyllisyys- ja asekätkentätuomioiden purkamista sekä Karjalan ja kaikkien muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseen liittyvien selvitysten käynnistä. Olemme olleet vaiennettu ja itse itsemme vaientava kansakunta. Sellainen epäterve kehitys on lopetettava, vaatii Lahti.
Professori Lahti korostaa demokratian lisäämistä myös siten, että siirrytään yhden prosentin vallasta aitoon demokratiaan. – Yhden prosentin vallalla tarkoitan puolueiden käsittämättömiä etuoikeuksia. Vain prosentti kansasta kuuluu puolueisiin. Silti ne saavat suuret puoluetuet, ne jakavat virkapaikkoja määräävät, missä kaappi seisoo. Tosiasiassa puolueiden sisälläkin on vain muutama keskeinen vaikuttaja, jotka pitävät päätöksenteon hallussaan, toteaa Arto Lahti.
Vaikka kampanjatavoite häämöttää muutaman päivän päässä, ei kampanja ryhdy lepäämään laakereilla. – Toivon, että saavutettuamme perustavoitteen, demokratian lisäämistä kannattavat kansalaiset täyttävät ja lähettävät kannattajakortteja. Mitä enemmän kampanjamme saa tukea, sitä paremmin meitä kuullaan, sillä todellinen vaalitaisto vasta on alkamassa, muistuttaa professori Arto Lahti.
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 arto.lahti@artolahti.com
Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 tomi.riihimaki@artolahti.com
Takaisin pääsivulle
|
 |
 |