 |

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat
Tiedotteet
Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.
|
|
Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!
|
 |

Asia: Tiedote 23.11.2005, julkaisuvapaa
Valokuvia: www.artolahti.com
Lähettäjä: Professori Arto Lahti Presidentiksi -kansalaisliike
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email
Professori Arto Lahtea presidenttiehdokkaaksi ajava puolueisiin sitoutumaton kansalaisliike on saanut ensimmäisen vaiheen urakkansa tavoitteeseen: 20 000 kannattajakorttia on kerätty. Keräystä jatketaan varmuusmarginaalin saamiseksi. Millaisia asioita on päällimmäisenä mielessä, professori Lahti?
- Keräyksen ja äänestäjien antaman kannatuksen vuoksi suomalainen demokratia kehittyi myönteisesti yhden askeleen. Saavutimme keräystavoitteen arvioitua nopeammin, mistä suuri kiitos kampanjapäällikkö Tomi Riihimäen johtamalle pienelle ydinkerääjien joukolle. Kiitos kuuluu kuitenkin ennen kaikkea äänestäjille, jotka olivat valmiit antamaan minulle tilaisuuden päästä presidenttiehdokas-tasolla tuomaan esille maamme kannalta ensiarvoisen tärkeitä asioita, kiittää professori Lahti tukijoitaan.
- Meillä on useita aivan keskeisiä asioita, joista pääehdokkaat haluavat vaieta. Se ei palvele kansalaisten etua. Ehkä se palvelee joidenkin ehdokkaitten etua, koska he ovat olleet itse päättämässä asioita, joista nyt halutaan vaieta, toteaa Lahti. – Esimerkiksi pankkikriisin aikana harkitusti kaadetut yrittäjät ja muut lamavelkaiset on jätetty heitteille, vaikka heistä merkittävä osa edelleen kykenisi palvelemaan yhteiskuntaa ja elättämään itsensä lisäksi muitakin ihmisiä.
- Meillä ei puhuta avoimesti kulman takana tulossa olevasta taloudellisesta kriisistä. Ehkä senkin kustannukset halutaan yllättäen kattaa yrittäjien ja keskiluokan omaisuudella? Avoin keskustelu ja vaihtoehtojen etsiminen kriisin torjumiseksi olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.
- Sotien jälkeisistä ns. kipupisteistä vaietaan edelleenkin, vaikka 70 % suomalaisista katsoo, että esim. Karjalan palautuskysymyksestä voi Suomessa hyvin keskustella. Juuri pidetyssä sotasyyllisyysseminaarissa vain suurlähettiläs Juri Derjabin uskalsi puhua ns. sotasyyllisinä tuomittujen Suomen pelastaneiden miesten tuomioiden purkamisesta, kaikki muut nimekkäät esitelmöitsijät vaikenivat asiasta. Joten jäimme edelleenkin sotiin syyllisiksi Pariisin rauhansopimuksen ja siihen liittyvän lain perusteella.
- Minusta tämä jälkisuomettuneisuuden vaivaama suuri pelko keskustella avoimesti ei ole tervettä kehitystä, sillä se johtaa poliittiseen uusavuttomuuteen, jossa toimitaan vain lyhyen tähtäyksen ongelmien ratkomiseksi. Todelliset, tulevaisuuteen tähtäävät korjaustoimenpiteet ja kehitysvisiot jäävät toteutumatta, kritisoi professori Lahti tämän hetken poliittista eliittiä.
Professori Lahti haluaa nostaa esille alipalkattua pätkätyötä tekevän nuorison ongelmat. Hän näkee, että lasten, naisten ja perheiden suojelussa on merkittäviä puutteita. Kritiikkiä saa myös korkean tason suhtautuminen globaalitalouteen. – Valtiojohtomme askaroi globaalitalouden hyödyttömän vastustamisen kimpussa, kun voimat pitäisi keskittää globaalitalouden mahdollisuuksien täysipainoiseen hyödyntämiseen, painottaa Lahti.
Pienellä ydinjoukolla keräyksen tehokkaasti organisoinut kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki ei suotta ole tyytyväinen. – 20 000 kannattajakortin kerääminen oli työläs, mutta se toteutui yllättävän sujuvasti, kun ensin pääsimme vauhtiin. Monet kansalaiset kaipaavat uutta verta ja sitoutumattomuus oli monen mielestä hyvä asia. Poliittinen kenttätyö ja tämän tyyppinen esivaali oli monelle niin uutta, että he luulivat koko toimintaa piilokameraksi, kertoo Tomi Riihimäki.
Millaiseen menestykseen uskotte? – Käytössämme ei ole miljoonia euroja puoluetukea vaalityöhön, toteaa Riihimäki, mutta Arto Lahti voi yllättää, jos hän saa viestinsä perille tv:n vaalikeskusteluissa.
Professori Arto Lahti jättää vaalimenestyksen täysin äänestäjien ratkaistavaksi. – Tuon äänestäjien kannalta merkittäviä asioita esille. Jos viesti menee perille ja äänestäjät haluavat muutosta aikaan, heillä on mahdollisuus toimia. Tuloksesta riippumatta murran tällä toiminnalla poliittisen vaikenemisen muuria. Omalta puoleltani teen parhaani Suomen tasapainoiseksi kehittämiseksi ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi, painottaa professori Arto Lahti, tuleva presidenttiehdokas.
Lisäys:
20 000 kannattajakortin raja saavutettiin tiistaina 22.11.05 noin klo 22:00.
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email
Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email
Takaisin pääsivulle
|
 |
 |