 |

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat
Tiedotteet
Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.
|
|
Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!
|
 |

Asia: Tiedote 15.12.2005, julkaisuvapaa
Kuvia_1 ja Kuvia_2
Lähettäjä: Professori Arto Lahti Presidentiksi -kansalaisliike
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email
Kansalaisten suoran valtuutuksen eli kannatuskorttien kautta ainoaksi presidenttiehdokkaaksi noussut professori Arto Lahti julkisti eilen vaalikirjansa: Arto Lahti – Osaa ja uskaltaa!
Kirja kertoo Helsingin kauppakorkeakoulun 56-vuotiaan yrittäjyyden professorin elämänkerran ansio- ja kirjallisuusluetteloineen sekä hänen presidentinvaalien teemansa.
Kirja on erityisesti yleisiin presidentinvaaliasetelmiin verrattuna hyvin mielenkiintoinen. Vaalien pääehdokkaat pysyttelevät mahdollisimman keskellä tietä – tietysti kuitenkin vähän vasemmalla puolella – ja varovat kaikkien sellaisten asioitten esille tuomista, jotka saattaisivat hätkähdyttää, jopa ärsyttää lukijaa.
Entä Arto Lahti? Osaako ja uskaltaako hän jotain, mitä muut eivät? Osaa ja uskaltaa! Hän tuo hyvin selkeästi sekä vaaliteemoissaan että eri artikkeleissa esille pääehdokkaitten tiukasti vaientamia asioita, kuten pankkilaman yritysvelalliset ja muut ylivelkaiset, ns. sotasyyllisyys- ja asekätkentätuomioiden purkamisen välttämättömyyden, Karjalan palautuksen taloudellisen ja poliittisen yhteistyön välineenä ja oikeudenmukaisuuden toteutumana ja sen syvän taloudellisen laman, joka jo kolkuttelee Suomen porteilla.
Voidaan arvioida, että kirja on kauhistus Haloselle, Vanhaselle ja Niinistölle. Ei liene sen vuoksi ihme, että he yhteisissä tv-keskusteluissa pyrkivät täydellisesti nollaamaan Lahden läsnäolon. Suomessa poliittinen eliitti on onnistuneesti kyennyt kerta toisensa jälkeen vaientamaan kiusallisen totuudenetsijän leimaamalla hänet ääriliikkeen edustajaksi, populistiksi, veneen keikuttajaksi ja provokaattoriksi.
Presidenttiehdokkaaksi Lahden päävika onkin se, että hän on liian rehellinen ja moraalista kiinni pitävä. Hän ei kumarra vaalikirjassaan mitään tahoa tai asiaa, jonka katsoo olevan väärä. Ei hän agitoikaan, vaan viileän asiallisesti tuo esille ongelma-kohtiin liittyviä kysymyksiä.
Professori Lahti on oivaltanut hyvin asian, jota muut eivät vielä oikein osaa hakeakaan: hyvin menevien asioitten kanssa tulemme aina hyvin toimeen, mutta ongelmiin meidän tulee tarttua heti ensi oireitten ilmaannuttua. Kokeneena yrittäjänä Lahti ymmärtää hyvin, ettei ole mitään järkeä laittaa päätä pensaaseen ja yrittää uskotella, ettei meillä ole turvallisuusvajetta tai että suhteemme suuriin ulkovaltoihin olisivat ongelmattomat tai taloutemme näkymät ovat loistava, kun ne eivät sitä ole. Petämme vain itseämme ja vielä enemmän sitä kansaa, joka laittaa lujan luottamuksensa presidenttiin.
Kokonaisuudessaan Arto Lahden kirja on kiinnostavaa ja opettavaista luettavaa, vaikka väitöskirjaosuuteen liittyvät asiat jättäisikin lukematta. Ricardolainen komparatiivinen etuun kannattaa kuitenkin tutustua, koska se on yksi palautettavan Karjalan ja koko Baltic Rimin kehittämisen keskeisiä elementtejä.
Kirjan julkistamistilaisuudessa median lisäksi paikalle oli pyydetty muutamia Arto Lahden kannattajia. Heillä oli oranssit kaulaliinat. Miksi, Tomi Riihimäki, Arto Lahden kampanjapäällikkö? – Viestimme oranssilla värillä uuden avoimen ja demokraattisen ajanjakson alkutaivalta, johon Arto Lahden kampanjassa pyritään. Olemme jo vuosikymmeniä ollut suljettu ja vaitonaiseksi hiljennetty kansa. On aika selvittää niin Koiviston konklaavin toimet kuin niistä johtuneet ylivelkaisten tilanteen parantamiskeinot. Meidän on myös osoitettava vahvaa avoimuutta Karjalan palautuskysymyksen selvittämisessä ja muissa kansallisissa kipupisteissä.
Painotit vaalikirjan esittelyssäsi Karjalan palautusta. Mihin perustat tämän tavoitteesi, Arto Lahti? – Me emme olleet syyllisiä sotiin, kuitenkin meitä yhä syyllistetään oman valtiojohtomme toimesta. Siksi sotasyyllisiksi leimattujen tuomiot on heti purettava. On tarpeen rakentaa todelliset ystävälliset ja luottamukselliset suhteet Venäjän kanssa, eikä sellaista voida tehdä sopimattomien vääryyksien päälle. Karjala ja koko Baltic Rim on meille elintärkeä kasvuveturi, kun lama iskee päälle. Se on myöskin vankka alusta Venäjän kanssa tehtävälle yhteistyölle.
++
Professori Arto Lahden vaalikirjan ovh on 25 euroa. Kirja tulee lähipäivinä kirjakauppoihin myyntiin.
Karelia Klubi Kauppa myy kirjaa (Klubi-jäsenilleen 20 eurolla), www.kareliaklubi.com tai Lappeenrannan myymälä, kauppa@kareliaklubi.com, 05 5414 650 puh 05 5414 651 fax
Kirjan tukkumyynti:
Keuruun Laatupaino KLP Oy
PL 3, 42701 KEURUU
014 44 33 600 puh, 014 44 33 621 fax, Email
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email
Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email
Takaisin pääsivulle
|
 |
 |