Arto Lahti Helsingin valtuustoon!

Etusivu
Profiili
Tiedotteet
Teemat
Kalenteri
Tukijaksi
Media
Yhteys



TIEDOTTEET

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat

Tiedotteet

Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.


Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!






TYÖTTÖMYYS ON POLIITTINEN TARKOITUKSENMUKAISUUS

Asia: Tiedote 22.12.2005, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti Presidentiksi -kansalaisliike
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email

Työttömyys syntyi Suomessa 1990-luvun alussa lyhyessä hetkessä valtiojohdon epäonnistuneen talous- ja rahapolitiikan tuloksena. Tuolloin menetettiin noin 40 000 työantajaa ja 500 000 pysyvää työpaikkaa, joita ei sen jälkeen ole saatu takaisin.

Pitkäaikaistyöttömät ovat valtiojohdon heikon talouspolitiikan maksumiehiä siinä, missä omaisuutensa menettäneet yrittäjät ja heidän takaajansa. Perustuslaissa mainittu kansalaisen oikeus hankkia toimeentulo omalla työllään on sen jälkeen ollut käytännössä kuollut kirjain.

Perustuslain toteuttamiseksi on syytä käydä taloudessa arvokeskustelu. Vastakkain eivät ole työnhakijat ja työntekijät. Vastakkain ovat poliittisesti jaetut edut.

Pitkäaikaistyöttömien ohella valtion ja kuntien taloutta kuorimittaa lähes 200 000 poliittisin perustein nimitettyä virkamiestä tai toimenhaltijaa tai julkisin varoin pääosin maksettua yksityistä elinkeinonharjoittajaa. Nämä voisivat varsin hyvin ryhtyä yrittäjiksi, koska monien tehtävä on yrittämismuotoon soveltuva. Lisäksi varsinkin julkisesti tuettujen elinkeinonharjoittajien edut ovat täysin toisella tasolla kuin pitkäaikaistyöttömien.

Pitkäaikaistyöttömät ovat virheellisen talouspolitiikan maksumiehiä. Heidän etujaan ei haluta ajaa, koska poliittiset intressit ajavat etusijalle. Jos tahtoa riittäisi, voitaisiin valtion ja kuntien menotaloudesta purkaa jopa 15 mrd. poliittisia suojatyöpaikkoja. Jos tämä ohjattaisiin yksityiseksi kysynnäksi, Suomessa olisi nopeasti valtava pula työvoimasta ja pitkäaikaistyöttömät saisivat työtä ja itsekunnioituksensa.

Lisätiedot:

Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email

Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email

Takaisin pääsivulle




Copyright 2008 © www.artolahti.com
Up-date 25.11.08