 |

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat
Tiedotteet
Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.
|
|
Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!
|
 |

Asia: Tiedote 29.12.2005, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti Presidentiksi -kansalaisliike
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email
Suomen vienti on lamassa sekä hinta- että määräindikaattoreilla mitattuna, mihin syynä on euron korkea kurssi ja euroalueen vaisu talouskehitys. Globaalitalouden kasvu on epävarmempaa kuin aikoihin. Öljyn korkea hinta ja Yhdysvaltojen hurrikaaniaalto ovat myrkkyä talouskasvulle.
Suomi on vientitalous, jos vienti vetää teolliset investoinnit kasvavat. Nyt ne jäävät alle tason, joka ei kata edes kulumista. Suomen viennin tuotantorakenne on edelleen hintaherkkä, joten investointeja tarvitaan tuottavuuden kasvun vauhdittamiseen.
Itämeren talousalue, Baltic Rim, on talouskasvumme moottori, mutta sen kehittämiseksi tarvitaan vahvaa yhteistä tahtoa ratkoa alueen poliittiset ja taloudelliset ongelmat kansojen tasa-arvoon ja yhteiseen tahtoon perustuen.
Baltic Rimin merkitystä Suomen globaalivision perustana korostaa taloudellisen ja poliittisen integraation ohella se tosiasia, että Baltic Rim on EU:n energiapolitiikan keskiössä. Venäjän arktiset kaasuvarat ovat valtavat. Öljyn ja kasvun kuljetukset koskettavat aina aluetta.
Massiiviset öljysatamat Karjalan Kannaksella (Uuras ja Koivisto) ovat tikittävä aikapommi. Öljyvahinko pilaa Itämeren ekologian kohdealueellaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Öljyä kuljetetaan Itämeren kautta vuosittain noin 100 miljoonaa tonnia ja määrä kaksinkertaistunee vuoteen 2010 mennessä. Käytetty tankkerikalusto on osin huonokuntoista, eikä sovellu talvikäyttöön. Öljytuhojen valvonta on olematonta, joten öljypäästöt laivoista, satamista ja mantereelta ovat venäläisen kulttuurin mukaan täysin arkipäiväisiä.
EU:n itälaajentuminen ja teollisten investointien siirtyminen lännestä itään ovat suuri mahdollisuus Baltic Rimille, koska alueella on laajemmin kuin missään komparatiivisia etuja, joiden hyödyntämisen Rautaesirippu esti.
Karjalaan on mahdollista luoda kehittyviä talousalueita, jotka siirtävät kestävän kehityksen mallia myös Venäjälle, jonka ekologinen tila mm. öljynjalostusalueilla on katastrofaalinen. Karjalan Kannas on Karjalan kestävän kehityksen kannalta avainasemassa, koska luonto on monimuotoinen ja haavoittuva. EU:n pohjoinen ulottuvuus ei voi tarkoittaa vain Venäjän ympäristökriisien vastikkeetonta hoitamista.
Luovutettujen alueiden palauttaminen Suomelle tarjoaa mahdollisuuden kehittää teollisia kasvualueita ja samalla voidaan valjastaa Karjalan monipuolinen luonto kestävän kehityksen periaatteille, jolloin kylät ja matkailu kukoistavat uudelleen.
Suomi ei voi hyötyä Euroopan liittovaltion (federaatio) rakentamisesta, koska olemme kaikilla tavoilla kaukana Euroopan ytimestä. Globaalitalouden voittava visio on lähempänä kuin halutaan nähdä. Baltic Rim voi olla Euroopan voittava aluevaltio (region state), mikäli alueen päättäjät osaavat ja uskaltavat rakentaa todellista yhteistyötä.
Kehityksen esteenä pidetään Venäjän keskushallinnon isovenäläistä linjaa, mutta tämä on virheellinen analyysi. Venäjä on aina Suomelle haastava rajanaapuri, mutta Venäjän luottamusta ei voida lunastaa ”uussuomettumisella”, mihin mm. YYA-sopimuksen jatkoksi laadittu Naapuruussopimus viittaa. Venäjä kunnioittaa Suomea, jos me osoitamme olevamme päättäväisiä ja jos me tarjoamme heille konkreettisia ja tuntuvia etuja. Sellainen olisi juuri Karjalan kehittäminen kasvumaakunnaksi.
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email
Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email
Takaisin pääsivulle
|
 |
 |