 |

Arto Lahti osaa ja uskaltaa!
Arto Lahden korkearesoluutiokuvat
Tiedotteet
Tiedote-sivullamme ovat myös Arto Lahden presidentinvaali- ja eduskuntavaalikampanjan tiedotteet. Ne kertovat Arto Lahden aktiviteeteista ja mielipiteistä.
|
|
Tilaa Arto Lahden vaalikirja tällä lomakkeella!
|
 |

Asia: Tiedote 11.01.2006, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email
Onko vaalikeskustelun järjestäjällä oikeus sensuuriin? Vaadin ulkomaiset vaalitarkkailijat YLE:n suureen vaalikeskusteluun!
YLE sulki minut kansalaisehdokkaana kahdessa suorassa vaalikeskustelussa pääosin ulos keskustelusta. Sain muutaman puheenvuoron pääkeskustelujen välissä ja silloinkin toimittaja esitti vaatimuksen ”…lyhyesti…”. En saanut yhtään puheenvuoroa asiakysymyksissä, vaikka esim. globalisaation tai yrittäjyyden osalta olen kirjoittanut tuhansia sivuja.
YLE uutisoi senkin vähän, mitä olin saanut sanotuksi epäjohdonmukaisesti tai virheellisesti. Esimerkiksi Parolassa esitin kannanoton: ”…luopuminen maamiinoista oli virheellistä…”, mitä kolme muuta ehdokasta kannatti. YLE uutisoi kuitenkin asian siten, että mainitsi nämä kolme asiaa kannattanutta ehdokasta mutta ei minua. Jälkikäteen nettisivulle tehty korjaus ehti olla siellä vain hetken.
Eilinen suora vaalikeskustelu Sanoma-talosta oli sensuuria. Sain puhua vain toisen avauspuheenvuoron. Toinen puheenvuoro koski leikkimielistä lasten vaalitenttiä. Siitä leikattiin suorasta lähetyksestä pois loppuosa eli asia, josta puhuin. Kuitenkin aamun uutisoinnissa edelleen puhuttiin suorasta vaalikeskustelusta.
Tämän jälkeen en saanut yhtään puheenvuoroa, vaikka pyysin niitä. Samaan pöytään suunnattiin puheenvuoroja kahdelle muulle ehdokkaalle. Jopa viimeisessä teemassa, jossa käsiteltiin ehdokkaiden saamaa ”ei-kannatusta”, minut mainittiin nimeltä kärkinimenä, mutta silti toimittaja pöydässäni vain viittasi saamaansa ohjeeseen: ”Sinulle ei myönnetä puheenvuoroa”.
Tämä menee jo ”banaanivaltioiden” tasolle. Minut suljettiin ilmeisesti toisen johdantopuheenvuoron jälkeen kokonaan pois lähetyksestä – ja mahdollisesti katkaisemalla puheyhteys. Tämän mahdollisti järjestely, jossa kullakin ehdokkaalla oli oma mikrofoni. Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki seurasi teknisen henkilökunnan toimintaa läheltä ja päätyi em. johtopäätökseen.
YLE:n suuri vaalikeskustelu on viimeinen. Kotimaiset vaaliviranomaiset eivät ole puuttuneet minua koskevaan sensuuriin ja syrjintään, vaikka ovat sen varmasti havainneet. Äänestäjätkin ovat sen havainneet ja ilmaisevat sen kadulla seuraavaan tapaan: ”…olet paras ehdokas, mutta kun en ole saanut kuulla kantojasi, en äänestä…”.
Suorien tv-keskustelujen sensuuri ja syrjintä on siten kiistatta vaikuttanut äänestäjien valintoihin tappioikseni. Minulla ei ole julkista puoluetukea, kuten puolue-ehdokkailla. Siksi suorat tv-keskustelut ovat ainoa keino puhua suurelle äänestäjäjoukolle. Nyt tämä on estetty kahden tärkeimmän keskustelun järjestäjien toimesta.
Demokratiassa kansan pitäisi valita presidentti, eikä median. Pääosin media on auttanut minua, kiitos siitä. YLE:n ja Sanoma-konsernin sensuuri ja uutisointi on pääosin ollut ala-arvoista, vääristelevää ja jopa selkeästi virheellistä. Siksi vaadin ulkomaiset vaalitarkkailijat YLE:n suureen vaalikeskusteluun ja harkitsen vaatimusta vaalien mitätöimiseksi!
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email
Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email
Takaisin pääsivulle
|
 |
 |